Kaakeliverstas

Kaakeleiden tekijästä

Catharina Borg-Wilén on syntynyt vuonna 1970 ja sittemmin kouluttautunut hortonomiksi ja metalliartesaaniksi. Hän on halunnut olla puutarhuri jo pienestä pitäen ja jo silloin ollut erittäin kiinnostunut erilaisista käsitöistä. Aikuisena, toimiessaan yrittäjänä, on Catharinaa kiehtonut erityisesti rautalanka. Monista kilometreistä rautalankaa, toisinaan yhdistettynä muihin materiaaleihin, on hänen käsissään syntynyt monenmoisia käyttöesineitä kotiin ja puutarhaan. Kiinnostus keramiikkaan syttyi varhaisessa teini-iässä. Saven tuntemus on hankittu erilaisilta kursseilta vuosien varrella.

Vuosina 2005 – 2010 Catharina oli puutarhurin ominaisuudessa mukana suomenruotsalaisessa TV-ohjelmassa Strömsössä. Lisäksi useiden vuosien ajan hän kirjoitti Tee se itse-palstaa suomenkielisessä puutarhalehdessä Kotipuutarhassa. Vuonna 2010 Catharina sai Uudenmaan Taito-käsityöyrittäjän tunnustuksen ”esimerkillisestä käsityöyrittäjyydestä”. 2013 -2016 Catharina työskenteli vastuutehtävissä Rakennusapteekki Oy:ssä, joka myy tuotteita rakennettuun kulttuuriympäristöön liittyen. Tänä aikana syntyi idea kaakeleiden valmistuksesta. Lokakuussa 2016 Kaakeliverstas Wire & Mire aloitti toimintansa.